MUTTA silloin kun meillä viljaleipää syödään niin useimmiten kyseessä on aivan mahtavan makuinen Kaura-speltti vuokaleipä! Käy melkein vaikka kahvileiväksi sellaisenaan ja on jopa terveellinen. Kaikenlisäksi vielä nopea ja helppo tehdä. Tässä teidän iloksi kuva tänään tehdystä leivästä ja ohje siihen:
KAURA-SPELTTI LEIPÄ
2 dl kaurahiutale
5dl spelttijauhoja, puolikarkea (itse käytän Sun Spletin sämpylä- ja hiivajauhoja sekaisin)
1dl pellavansiemeniä
1 dl rusinoita (ei pakollinen, itse en tykkää rusinoista leivoksissa, joten olen käyttänyt goji-marjoja tai en mitään)
1dl pähkinöitä (macadamia pähkinät tosi hyviä tässä, mutta kaikenlaisia olen käyttänyt, kuorilla ja ilman)
2 tl ruokasooda
1 tl suola
4 dl piimä
1 raastettu (luomu)omena
3 rkl hunaja
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää raastettu omena, piimä ja hunaja. Sekoita löysähkö taikina ja kaada voideltuun vuokaan. Pinnalle voi ripotella esim. pellavansiemeniä. Paista uunissa noin tunti 175 asteessa. Kiertoilmassa 150 asteessa.
(Alkuperäinen resepti täältä. )
Tänään onkin toisiksi viimeinen kurssiin kuuluva kahden tunnin meditointi ja viikonloppuna kurssin lopetus viikonloppu. Ei vielä hajuakaan mitä siellä on tulossa, mutta mielenkiintoista nähdä mitä eväitä tämä kolmen viikon intensiivikurssi tuo elämääni.
Tein eilen spelttilpeipää ja oikeassa olit. Se on mahtavan makuista. Muunsin ohjettaa ja käytin 1 dl spelttihiutaleita ja 1 dl tattarihiutakeita ja loput 3 dl spelttijauhoja. Rusinoista leivonnaissa en itsekään tykkää, joten laitoin puolukoita (niitä sattuu vielä olemaan runsaasti pakkasessa). Raastetun omenan sijasta laitoin omien puiden sadosta tehtyä omenasosetta. Valmistui hyvin koossa pysyvä leipä. Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaLöysin hyvän puolukkapuuron ohjeen, joka maistuu tosi hyvältä sellaisenaankin. Voisin kuvitella, että mustaherukoita voi käyttää puolukan sijasta. Banaani ja avokado neutraloivat hyvin puolkuan kirpeää makua.
http://www.gurmee.net/2013/09/16/raaka-puolukkapuuro-ja-puolukkajade/
Hyvä että kerrot miten olet soveltanut ohjeita, niin voin ottaa vinkkiä jos haluan vaihtelua tai esim. osa aineista lopussa. Minulla on käyttämättömiä hirssijauhoja seisonut kaapissa ja niillä voisinkin ensi kerralla korvata osan jauhoista.
PoistaKuulostaa hyvältä toi puolukkapuuro! Pitääkin kokeilla pian. Kiitos vinkistä :)